Tekstin alkuun
Etusivu - Kaarina Mönkkönen
Kestävä kehitys
Kestävän kehityksen ajatusta tulisi mielestäni laajentaa myös ihmisen kestävään
kehitykseen. Emme saa toimillamme ylittää ihmisen eikä luonnon kestokykyä.
Tällöin huomioimme myös työelämän rajat ihmisen jaksamisen ja oppimisen kannalta.

Kustannustehokkuutta ei tule viedä maksimiinsa, jos se on uhka  ympäristön,

ihmisen ja kulttuurin kehittymisen kannalta. Jos päättäisimme sisäistää
viisi eri arkipäivän asiaa, joilla noita arvoja voisi omassa toiminnassaan
edistää, ottaisimme jo merkitävän askeleen kestävän kehityksen suuntaan.
Kaikkien työyhteisöjen laatujärjestelmien osana tulisi olla myös hyvä ympäristö-
ohjelma. Kuntien tulisi lisätä toimiaan merkittävissä ympäristövalinnoissa. Yhtenä
esimerkkinä mainittakoon kestovaippojen käyttöä edistävät toimet. Kertakäyttövaippoja
kuluu yhdellä lapsella vähintään 1800 vuodessa, mutta pestäviä vaippoja tarvitaan vain
30. Kunnat ottaisivat merkittävän askeleen ohjeistaessaan vanhempia ja päiväkoteja
kestovaippojen käyttöön. Toinen esimerkki työpaikoilla paperin ja sähkönkulutus,
joita voitaisiin huimasti vähentää kestävää kehitystä varmistavilla laatujärjestelmillä.
Omassa kodissani energiatehdokkaat lämmitysmenetelmät ja kierrättäminen
ovat sisäistyneet osaksi koko perheen toimintakulttuuria ja niistä saadut kokemukset
ovat hyviä. Energiankulutusta ja jätteen määrää voidaan näillä toimilla vähentää
huimasti. Polkupyörä on oiva väline liikkua paikasta toiseen ja se edistää terveyttä ja
vähentää ympäristön kuormitusta.
Ympäristöstä voi huolehtia myös esteettisistä syistä. Viime vuosina esimerkiksi
vapun aikaan kaduille ja toreille on ilmaantunut tavallista enemmän roskia.
Meidän pitäisi todella terästäytyä pitämään ympäristö siistinä myös karne-
vaalien aikaan. Kunnioittava asenne ympäristöä kohtaan tulisi näkyä myös
juhlien aikaan. Onneksi  festarien järjestäjät ovat alkaneet jo herätä ympäristötietoisuu-
teen.
Ks.  http://www.vihreat.fi/fi/politiikka/ilmasto-ja-energia

 

 

© 2006 Kaarina Mönkkönen - Tekninen toteutus Optinet kotisivut